Top 5 vinkit kodin järjestämiseen

Koteja, ihmisiä, perheitä ja mahdollisuuksia on yhtä monta kuin meitä maapallolla, minkä vuoksi kodin järjestäminen on asia, johon jokainen luo omat rutiinit ja toimintatavat. Kodin järjestäminen ja säilytysratkaisut puhuttavat säännöllisesti, sillä nykymaailmassa omistamme enemmän tavaraa kuin kaappeihin mahtuu, eikä säilytystilojen pitäminen siistinä ole arjen prioriteettilistan kärjessä. Kokosimme yhteen viisi moneen tilanteeseen sopivaa järjestysvinkkiä, joiden avulla otat oman kotisi järjestysasiat haltuun!

TEE JÄRJESTÄMISESTÄ SUUNNITELMALLISTA

Yksi kodin järjestämisen haasteista on , että usein inspiraatio järjestämiseen iskee puuskittain. Tällöin halutaan heti kerralla kaikki kuntoon, kunnes huomataan, että urakka tuntuukin liian isolta kertarykäyksenä toteutettavaksi. Homma jää nopeasti puolitiehen ja lopulta kokonaan tekemättä. Pahimmillaan käy niin, että on onnistunut sotkemaan kodin järjestyksen entistä pahemmin, jolloin rima järjestysprojektin aloittamisen suhteen kasvaa entisestään.

Yksi parhaista kodin järjestyksen ylläpitämiseen liittyvistä vinkeistä on se, että tekee ennalta suunnitelman, kuinka järjestysurakan hoitaa. Suunnitelma kannattaa tehdä vuositasolla, jolloin säilytystilojen läpikäynti ja järjestäminen jakautuvat riittävän pitkälle aikavälille. Jokaiselle kuukaudelle voi esimerkiksi valita yhden tilan, jonka säilytysratkaisut miettii kuntoon. Näin urakka ei tunnu mahdottomalta, vaan valmistuu lähes itsestään arjen rullatessa eteenpäin. Seuraavana vuonna homma on jo huomattavasti helpompi, kun sen on kerran tehnyt ajatuksella kuntoon.

Kurkkaa aiemmasta blogikirjoituksestamme vinkit järjestämisen vuosisuunnitelman tekoon: Näin pidät kodin järjestyksessä ympäri vuoden

MIETI RAUHASSA OMAT TARPEET SÄILYTYKSELLE

Vaikka järjestysurakan haluaisi saada mahdollisimman nopeasti valmiiksi, on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, millaisia tarpeita omassa kodissa on säilytysratkaisujen suhteen. Pienilläkin muutoksilla voi tehostaa isosti kodin säilytysjärjestelmien toimintaa arjessa. Arjen tulisi aina olla pääosassa säilytysratkaisuja miettiessä. Toisinaan saatamme nimittäin pohtia ratkaisut niin kuin toivoisimme niiden toimivan, vaikka arjen todellisuus on jotain aivan muuta. Kaikki ylimääräiset askeleet tavaran käyttöpaikan ja säilytystilan välillä syövät pitkällä aikavälillä motivaatiota viedä tavara paikoilleen. Siksi hienoimmatkaan säilytyssuunnitelmat eivät välttämättä toimi, jos niitä ei ole mietitty arjen toiminnallisuuden kannalta.

Vaikka on paljon asioita, jotka ovat monissa kodeissa samalla tavalla, on meillä kaikilla kuitenkin kodeissamme erilaisia tavaroita ja toimintatapoja. Mieti missä tiloissa sinun kodissasi tulisi säilyttää tiettyjä tavaroita ja kuinka niiden säilytyksen voisi tehokkaimmin järjestää. Joskus se, että katsoo tilaa hieman eri silmin, voi tarjota yllättäviä ja innovatiivisia mahdollisuuksia säilytysratkaisuihin. Lanka ja Muovilla panostetaan siihen, että voisimme parhaamme mukaan tuoda koteihin lisää tilaa juurikin innovatiivisilla säilytysratkaisuilla. Meiltä löytyvät ratkaisut haastavampiinkin säilytyspulmiin.

SUUNNITTELE SÄILYTYSJÄRJESTELMÄT OMAN KÄYTÖN MUKAAN

On helppo lähteä suunnittelemaan säilytyskokonaisuutta, kun oman kodin tarpeet ovat kirkkaana mielessä. Ideaalitilanne on se, että kodin uudistuneessa säilytyskokonaisuudessa on paikka kaikille kodin tavaroille. Näin koti on helpompi pitää siistinä, eikä ahdistavia sekatavarakaappeja pääse syntymään. Tavaroiden paikat kannattaa miettiä mahdollisimman lähelle niiden käyttöpaikkaa, vaikka se ei olisi aina se kaikista itsestäänselvin paikka.

Esimerkiksi kodinhoitohuoneeseen kannattaa rakentaa unelmien pyykkikorikokonaisuus vain siinä tapauksessa, että vaatteidenvaihto tapahtuu kodinhoitohuoneessa, eikä likaisten vaatteiden kuskaamisesta koreihin muodostu lisätyötä arjen keskelle. Mikäli vaatteet vaihdetaan esimerkiksi toisella puolella kotia makuuhuoneissa, voi olla järkevämpää suunnitella makuuhuoneisiin pyykeille sopivat ratkaisut, sillä muutoin pyykit löytyvät hyvin todennäköisesti lattialta. Samoin lasten leluille voi olla parempi miettiä sopivaa säilytystilaa olohuoneeseen, mikäli ne yrityksistä huolimatta kulkeutuvat lastenhuoneesta muihin tiloihin. Oman arjen toimintavat ja käytettävissä olevat tilat määrittävät pitkälti sen, kuinka kodin säilytysratkaisut kannattaa rakentaa. Toisaalta säilytysratkaisujen uudistaminen voi olla myös mahdollisuus luoda täysin uusia rutiineja arkeen.

MUISTA SÄILYTYSRATKAISUJEN MUUNNELTAVUUS

Muunneltavuus on yksi tärkeä elementti säilytysratkaisuissa, sillä etenkin kokonaisvaltaisessa säilytysratkaisujen uusimisprojektissa tavoitteena on luoda pitkäikäiset ja vuosia kestävät ratkaisut. Elämäntilanteet ja sen myötä säilytystarpeet kuitenkin muuttuvat väistämättä, minkä vuoksi on tärkeää, että valittuja säilytysratkaisuja pystyy muokkaamaan tarpeen mukaan. Parhaiten tämä onnistuu esimerkiksi lankakoreilla, joista voi luoda kaappeihin loputtomia yhdistelmiä omien tarpeiden mukaan. Lankakorit ovat hyvä vaihtoehto myös siksi, että ne on erittäin helppo pitää puhtaana, mikä pidentää niiden käyttöikää.

TEE KODIN JÄRJESTÄMISESTÄ ARJEN RUTIINI

Järjestyksessä oleva koti on osittain puhtaasti tottumiskysymys. Tavarat pysyvät paremmin järjestyksessä, kun asiasta tekee itselleen rutiinin. Tuo tullessasi, vie mennessäsi on kultaakin kalliimpi sääntö, jonka avulla tavarat kulkeutuvat helpommin omille paikoilleen. Voit myös ottaa tavaksi käyttää joka ilta vartin siihen, että kuskaat ympäri kotia levinneet tavarat omille paikoilleen. Huomaat, kuinka koti pysyy kummasti siistinä, eikä hommaan mene varttia kauemmin, kun sen tekee päivittäin. Aamu alkaa paremmalla mielellä, kun saa avata silmät siistiin kotiin.

Kuten huomaat, kodin järjestäminen ja järjestyksen ylläpito eivät ole vaikeita asioita, kunhan niille antaa hieman aikaa ja ajatusta. Toisinaan saattaa kuitenkin tuntua, ettei itse saa selkoa kokonaisuuteen, etenkin jos tarkoituksena on uusia kaikki kodin säilytysratkaisut tai rakentaa jotain aivan uutta. Tällöin kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen ja miettiä yhdessä sopivat ratkaisut!

--

Kaipaatko apua kodin säilytysratkaisujen suunnitteluun? Ammattilaisemme auttavat mielellään pohtimaan parhaat ja pitkäikäiset ratkaisut kotisi säilytykseen!

NÄILLÄ TUOTTEILLA ONNISTUT:

Lankakorit hidastinkiskoilla >> https://www.lankajamuovi.fi/sailytystilat/ulosliukuvat-lankakorit/hidastinkiskoilla.html

Ulosvedettävät kenkähyllyt >> https://www.lankajamuovi.fi/sailytystilat/kenkien-sailytys/ulosvedettavat-kenkahyllyt.html

Säilytyskorit pientavaroille >> https://www.lankajamuovi.fi/sailytystilat/sailytyskorit.html

Koritelineet >> https://www.lankajamuovi.fi/sailytystilat/ulosliukuvat-lankakorit/koritelineet.html

Jätelajittelun ratkaisut >> https://www.lankajamuovi.fi/keittio/jatelajittelu.html

Kylpyhuoneen säilytys >> https://www.lankajamuovi.fi/kylpyhuone