Lanka ja Muovi Oy:n tiimi sai marraskuussa vahvistusta, kun Noora Mettälä aloitti tehtävässään digimarkkinointi- ja verkkokauppa-asiantuntijana. Noora tulee tehtävässään keskittymään verkkokaupan kehittämiseen sekä digitaalisen myynnin kasvun vahvistamiseen.

Nooralla on monipuolinen tausta muun muassa sisältömarkkinoinnista, asiakasviestinnästä ja sosiaalisen median kehittämisestä. Koulutukseltaan Noora on kauppatieteiden maisteri, ja hänellä onkin markkinointiin kaupallinen ja tuloskeskeinen ote. Myös asiakaskeskeisyys on Nooralle tärkeä periaate, jonka pohjalta hän pyrkii aina työssään toimimaan.

“Olen innoissani uudesta tehtävästäni ja siitä, että pääsen osaltani varmistamaan, että verkkokauppamme palvelee asiakkaita sujuvasti ja että markkinointimme tuo esiin kotimaisen laadun sekä perheyrityksen arvot,” Noora kertoo.

Kollegoidensa arkeen Noora pyrkii tuomaan positiivista energiaa, ja vapaa-ajalla hän rentoutuu mielellään maalaamisen ja leipomisen parissa sekä viettämällä aikaa läheisten ja ystävien kanssa.

Olemme iloisia saadessamme Nooran tiimiimme ja toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi osaksi Lanka ja Muovi Oy:n porukkaa!

Noora Mettälä Lanka ja Muovi Oy:n digimarkkinointi- ja verkkokauppa-asiantuntijaksi

Yhteystiedot:

Noora Mettälä, digimarkkinointi- ja verkkokauppa-asiantuntija, puh. 044 7347 737

noora.mettala@lankajamuovi.fi