Astiankuivausritilät

Tiesitkö, ettei keittiön koko kerro välttämättä mitään sen säilytysmahdollisuuksista? Ison keittiön säilytysratkaisut on voitu suunnitella arjen kannalta kömpelösti, kun taas pieni keittiö voi olla todellinen tilaihme. Siksi keittiössäkin on syytä aika ajoin pysähtyä pohtimaan, kuinka säilytysmahdollisuuksista saisi kaiken irti. Kokosimme tähän blogiin neljä asiaa, jotka keittiön säilytyksen suunnittelussa on hyvä ottaa huomioon.

Pidä keittiön toiminnallisuudet ja käytännöllisyys aina mielessä

Vaikka säilytystilaa olisi keittiössä paljon, voi se olla arjen toiminnallisuuksien kannalta hankalasti suunniteltua. Keittiössä voi joutua esimerkiksi ottamaan paljon ylimääräisiä askeleita, jos tavaroita joutuu säilyttämään tilan vuoksi kauempana niiden varsinaisesta käyttöpaikasta. Näennäisesti suuret kaapit voivat olla puolestaan sisuksiensa kannalta epäkäytännölliset, eikä kaikille tavaroille löydy omaa paikkaa. Tällöin on vaarana, että tavarat jäävät lojumaan pitkin tasoja, eivätkä nekään tavarat, joilta oma paikka löytyy, löydä takaisin sinne, missä niitä säilytetään.

Keittiön säilytystä suunnitellessa on hyvä miettiä mm. näitä kysymyksiä:

  • Millaisia tavaroita haluan säilyttää keittiössä? Paljonko tarvitsen tilaa, jotta kaikki tavarat mahtuvat?
  • Missä keittiön osassa tapahtuu mitäkin toimintoja? Kuinka saan eri toimintoihin vaadittavat tavarat sijoitettua mahdollisimman lähelle käyttöpaikkaa?
  • Onko jotain sellaisia harvemmin käytettäviä tavaroita, joita voisin säilöä jossain muussa kodin tilassa?
  • Mitkä asiat ovat omien säilytystarpeiden kannalta keittiössä prioriteetti, ja mistä voin puolestaan joustaa tarvittaessa?

Mitä selkeämmin pystyt määrittelemään, millaiset asiat ovat juuri sinulle keittiön säilytyksessä tärkeitä, sitä paremmin pystyt myös toteuttamaan säilytyskokonaisuuden, joka palvelee näitä tarpeita mahdollisimman tehokkaasti arjessa. Säilytysratkaisuiden sijoittelun lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota esimerkiksi säilytyskorien kiskojen toiminnallisuuteen, sillä tukevat lankakorit, jotka liukuvat kokonaan ulos kaapista ilman putoamisvaaraa, lisäävät huomattavasti keittiön toiminnallisuutta. Tavaroiden ja ruoka-aineiden etsiminen ei vie aikaa, kun koko korin sisällön näkee yhdellä silmäyksellä. Sulavasti kaappiin ja ulos liukuvat korit lisäävät puolestaan käyttömukavuutta.

Muista huomioida jätelajittelu, puhtaanapito ja materiaalien kestävyys

Keittiön säilytyksessä on kolme tärkeää asiaa, jotka on hyvä pohtia kuntoon yleisen toiminnallisuuden lisäksi: jätelajittelun ratkaisut, puhtaanapito ja materiaalien kestävyys.

Jätteiden lajittelu helpottuu huomattavasti, kun jätevaunu on valittu omien jätemäärien ja -lajittelutottumusten mukaan. Jätevaunun valintaan liittyy mm. jätesankojen määrän, vaunun kiinnitysvaihtoehtojen sekä mahdollisten lisävarusteiden valinta. Hyvin suunniteltu roskiskaappi helpottaa siivousta, kun roskat pysyvät paremmin astioissaan, eivätkä lähde seikkailemaan pitkin kaapin pohjaa. Jätevaunu voidaan helposti uudistaa myös olemassa olevaan keittiöön, mikäli nykyinen roskiskaappi ei toimi toivotusti. Hyvä vinkki jätteiden lajitteluun on valita jokaiselle jätelajille oman värinen sanko. Jätevaunun voi asentaa keittiön lisäksi myös kodinhoitohuoneeseen tai muuhun kodin tilaan, jossa syntyy jätettä.

 

Jätesanko ja biojätekansi aktiivihiilisuodattimella

Jätesanko LM 530 ja biojätekansi aktiivihiilisuodattimella LM 534

Keittiössä syntyy väistämättä paljon likaa, minkä vuoksi säilytysratkaisuiden puhtaanapitoon on syytä kiinnittää jo suunnitteluvaiheessa huomiota. Lankakorit ovat erityisen käteviä puhtaanapidon kannalta, sillä lika putoaa korin ilmavan rakenteen vuoksi kaapin pohjalle, josta se on helppo imuroida tai pyyhkiä pois. Korien puhtaanapito onnistuu helposti tarvittaessa rätillä ja miedolla pesuaineliuoksella.

Laadukkaiden lankakorien etu on lisäksi siinä, että niiden pinnoite on luotu kestämään arjen kolhut ja keittiön olosuhteet. Pinnoite ei esimerkiksi irtoa astioiden pintaan tai halkeile, vaikka ottaisikin pienen osuman arjen kiireessä. Laadukas pinnoite on myös turvallinen, eikä irtoa astioiden pintaan. Keittiön säilytyksessä korostuu vahvasti myös laadukkaiden kiskojen merkitys, sillä astiat, kattilat ja padat ovat painavia säilyttää. Laadukkaat kiskot toimivat painavasta lastista huolimatta sulavasti ilman putoamisvaaraa.

Kuinka aloittaa keittiön säilytyksen uudistus?

Olipa kyseessä kokonaisvaltainen keittiöremontti, jossa uusitaan aivan kaikki, tai pienempi pintaremontti, jolla pyritään saamaan keittiölle parempaa toimivuutta, on säilytys tärkeää huomioida jo hyvissä ajoin suunnitelmia tehdessä. Näin voit varmistua siitä, että säilytystarpeesi on huomioitu mahdollisimman kattavasti ennen uudistustöiden aloittamista.

Jos uudistat olemassa olevan keittiön säilytyksen, voit aloittaa mittaamalla ensin kaikki kaapinrungot sisältä. Näin tiedät, millainen tila sinulla on käytössäsi sekä pystyt paremmin etenemään suunnitelman teossa. Sopivien säilytystuotteiden valinta on myös helpompaa, kun tiedät kaappien tarkat mitat. Mikäli teet laajemman keittiöremontin, voit ottaa piirustuksista kaappien mitat ylös ja suunnitella niiden pohjalta sopivat säilytysratkaisut kaappien sisälle. Jos saat suunnitella keittiön pohjaratkaisun täysin alusta saakka, on arkeen sopivat säilytysratkaisut hyvä pitää suunnittelun keskiössä. Näin keittiö on toiminnallisuudeltaan juuri omaan käyttöösi sopiva valmistuessaan.

VINKKI: Kun olet saanut suunnitelman tehtyä, merkitse säilytystuotteiden tuotekoodit ylös kaappikohtaisesti. Näin tuotteet on helppo asentaa oikeille paikoilleen ilman ylimääräistä ihmettelyä ja muistelua siitä, mihin kukin tuote olikaan suunniteltu.

Lanka ja Muovilla pinnoitteet on kehitetty erityisesti arjen toiminnallisuus ja kestävyys mielessä pitäen. Lanka ja Muovin merkki on tae siitä, että olet valinnut käyttöösi laadukkaat ja kotimaiset säilytysratkaisut!

--

Onko aika selättää keittiösi kaaos ja laittaa arki rullaamaan sujuvammin? Ammattilaisemme auttavat mielellään pohtimaan parhaat ja pitkäikäiset ratkaisut kotisi säilytykseen!

NÄILLÄ TUOTTEILLA ONNISTUT:

Kaikki keittiötuotteet >> https://www.lankajamuovi.fi/keittio

Pata- ja tarvikevaunut >> https://www.lankajamuovi.fi/keittio/pata-tarvikevaunut.html

Tuotteet astiankuivaukseen >> https://www.lankajamuovi.fi/keittio/astiankuivaus.html

Jätelajittelun ratkaisut >> https://www.lankajamuovi.fi/keittio/jatelajittelu.html

Kulmakarusellit >> https://www.lankajamuovi.fi/keittio/kulmakaapit.html

Keittiöjakkarat >> https://www.lankajamuovi.fi/keittio/keittiojakkarat.html